Ahimsa vai dharma?

Annos taannoiselta luennolta joogin etiikan pohdiskelua aiheesta kiinnostuneille:

.

Ahimsan (väkivallattomuuden, ei-harmin-tekemisen) ja oman dharman seuraamisen välinen ristiveto on puhuttanut joogeja aina. Yksi joogan koulukunta on vahvasti sitä mieltä, että toiselle tuntevalle olennolle ei saa missään olosuhteissa - koskaan - tuottaa kärsimystä, koska se on “aina” ns. synti tai eettisesti väärin.

.

Toinen tulkinta taas näkee, että kun joogi/ihminen elää elämänsä oman dharmansa (elämänpolku, laki, tarkoitus, kohtalo) ja jatinsa (työ, kasti, elämätehtävä) mukaan, tuon ihmisen henkilökohtaisen dharman toteuttaminen (eli tekojen tekeminen kohtaloonsa asetettujen tilanteiden, tapahtumien ja ihmissuhteiden mukaan) ei kerrytäkään mitään karmisesti “väärää”, vaan kyse on tällöin vain ihmisen kulloisellekin sielulliselle kehitystehtävälle oleellisesta tapahtumaketjusta. Silloin soturi saa esimerkiksi tappaa, mutta pappi ei.

.

Joogisista teksteistä erityisesti Bhagavad-Gita puhuu siitä, että mitä elämän eteen heittämänä tapahtuukaan, mikäli nuo asiat ovat ihmisen oman dharman mukaisia, kaikki tapahtumat ovat tulleet tähän hetkeen menneen karman ja nykyisen dharman tuomana, eivätkä kerrytä näin ollen seuraavaan elämään/tuonpuoleiseen karmaa. Silloin väkivallattomuus ei enää olekaan joogin kaiken toiminnan ylin prinsiippi vaan se, että ihminen toimii ja valitsee tekonsa sen mukaan, mikä nousee dharmasta / kohtalosta hänen kohdallaan oleellisimmaksi toiminnaksi, jopa tuon elämän läksyksi.

.

Kun näin oman dharman alle kuuluvista teoista poistuu “negatiivisuuden” (huono, väärin) ja positiivisuuden (hyvä, oikein) eetos, ja jäljelle jää ajatus siitä, että elämän eteen tuomat tapahtumat ovatkin mahdollisesti juuri sille elämälle keskeisimpiä ja oleellisimpia sielullisia töitä.

.

Tällöin joogahistoriassa “dharman oppia” edeltäneet karman ja synninkin väittämät kyseenalaistuvat. Ettei mikään olisi liian yksinkertaista, karmaa voikin tällöin kerryttää se, että ihminen e-i tee, kuten omaan kohtalonpolkuun kuuluisi… VAIKKA se sisältäisi hetkellisen kärsimyksen tuottamista jollekulle muulle.

.

Mitä mieltä sinä olet, onko ahimsa jokaisessa tilanteessa joogin ylin velvollisuus, vai oletko sinä enemmän bhagavadgitalainen, eli sitä mieltä, että jokaisessa teossa on vastavuoroisen oppimisen ja kärsimyksen yli ikuiseen näkemisen siemen?