Olenko minä oikeassa?
Kiinnostava HS:n linkki naulitsi huomioni kaverin wallilta.
Tämä on toki skandaalinhakuisesti kirjoitettu, mutta sisältää myös valtavan paljon hyvää. Olen itse vähän epäuskoisena seurannut sitä, kuinka wellnessin saralla moni somevaikuttaja on tosiaan männäaikoina postaillut höpölinkkejä 5G-verkon koronayhteyksistä ja jostakin (jonka logiikkaa en ihan käsitä, selventäkää?) maskien käyttösuosituksiin muka-liittyvästä salaliitosta, johon terveydenhuoltojärjestelmä on kietoutunut jotenkin? Siis mikä ylipäänsä on tämä himmeä tarve löytää salaliitto kaiken takaa?
Ja lisäksi, totta kai on järkkyä, jos joku joogaopettaja on jossakin kehottanut asiakkaita etsimään "yhteyksiä traumoihin kehostaan" opetuksessaan. Tai mitä tahansa muuta typerää slash ammattitaidotonta ja vahingollistakin. Mutta toivoisin samalla aavistuksen reiluutta sen suhteen, että kokonaisia ammattikuntia ei niputettaisi yhden stiplaavan opettajan sanojen alle, olipa journalistin juttukulman tarve mikä tahansa.
Toisekseen kyllä, olen 100% samaa mieltä siitä, että "itsen kuunteleminen" on ohje, joka sisältää melkoisen määrän kompastuksen mahdollisuuksia. Yhdyn täysin kirjoittajaan siinä, että ko. ilmausta pitäisi mieluummin välttää kuin viljellä sekä tuntiohjeistuksessa että yleisenä elämänohjeena. (Vaikka toki tunneilla sillä yritetään luultavimmin yleensä sanoa, että "älä riko itseäsi", mutta hankaluus on siinä, että ilmaus sisältää paljon muitakin konnotaatioita ja kurottaa jopa jonkinlaiseen mahdollisuuteen "minästä" mielipiteineen ympäröivän kokemustodellisuuden parhaana tulkkina ja siten myös tekoihin ryhtymisen ylimpänä auktoriteettina).
Eli: Jos vaikka joogaa vasten tätä "itsen kuuntelua" tahtoo heijastella, niin oikeastaan joogan lähtökohta filosofiana on hyvin päivänvastainen: ÄLÄ usko omaa mieltäsi, äläkä etenkään omia mielipiteitäsi.
Itse asiassa tämä sama on myös (hyvinvointi)valmentamisen lähtökohta: Opettele tarkastelemaan kriittisesti ajatuksiasi, mielipiteitäsi, uskomuksiasi, tahtoasi, halujasi, omia oikeutuksen kokemuksiasi, tunnereaktioitasi - koko maailmankuvaasi, johon olet kasvanut.
Ehkä tuon kaiken voisi jotenkin tiivistää siihen, että tuo sisäinen narratiivi "oikeasta ja väärästä" ja "minusta itsestäni oikean kannattelijana", joka meillä kaikilla osana ihmisyyttämme on ja joka ajaa meitä säännönmukaisesti konfliktiin ulkopuolisen maailman kanssa, ei ole "totta".
Siksi olen minäkin kovin skeptinen tuon lauseen suhteen, jossa totuus olisi itsen sisällä. Tarkalleen ottaen mikä "totuus " siellä siis on? Sekö, että minä olen oikeassa ja muut väärässä?
Mikään totuus missään viisausperinteessä ei ole koskaan määrittynyt niin. Päin vastoin, totuudesta kirjoitetaan Kiinan, Tiibetin, Intian, Japanin ja osin Euroopankin henkisissä traditioissa nimenomaan tuntomerkittömänä, attribuutittomana ei-ominaisuuksien-eikä-niiden-negaatioiden kautta aukeavana, jollain tavalla ihmisen maailmassa-olemiselle paradoksaalisena tilana, joka ei tietyllä tapaa siksi voi koskaan "olla" tässä todellisuudessa, koska tämä maailma taas on juuri sellainen meille kuin millaisena me (kukin yksilöinä) sen omien suodattimiemme läpi havaitsemme... Tuosta näkökulmasta täällä ei ole yhtä maailmaa ja totuutta, vaan pikemminkin 7 miljardia maailmaa ja totuutta.
Päätän tämän erään lempiopettajani, Thubten Chordonin lausahdukseen vuosien takaa:
"Don't believe everything you think."