Mielen metsien avohakkuu, osa 1…

Ihminen ymmärtää ympäristönsä kokemisen ja tekemisen avulla, mutta myös säilyttää paikkoja itsessään visuaalisina muistoina ja paikkoihin liittyvinä tarinoina. Siksi paikka, kuten vaikkapa jokin lapsuutesi metsikkö, ei ole koskaan vain jokin fyysinen sijainti kartalla, vaan siihen liittyy myös kielen kautta ja kehollisesti ylläpidettyjä merkityksiä, kuten vaikkapa mielikuviasi, kertomuksiasi ja aistimuistojasi siitä, mitä metsä tarkoitti sinulle lapsuudessasi ja mikä on metsäisen luontoympäristön arvo sinulle nyt.

Näitä merkityksiä siirrät vuorovaikutuksessa muiden kanssa eteenpäin, esimerkiksi omille lapsillesi. Näin jokainen suomalainen osallistuu metsäkäsitteen jatkuvaan uudelleenrakentamiseen ihan huomaamattaankin.


Tämän päivän suomalainen asuu todennäköisemmin kaupungissa kuin metsässä. Tällaisen henkilön metsäkuvasto ei ole siksi enää kovin omakohtainen. On paljon ihmisiä, joiden on helpompi lainata elokuvien tai kirjojen mielikuvia metsistä kuin käyttää omiaan – koska omia ei yksinkertaisesti ole! 

Elokuvissa ja kirjoissa metsä on usein pimeä, pelottava, rujojen ja väkivaltaisten tapahtumaketjujen paikka. Siellä kuullaan outoja ääniä, juostaan ja kaatuillaan, sinne eksytään ja yritetään piiloutua. En ole juuri nähnyt elokuvassa marjastettavan päiväsaikaan metsässä mukavia jutustellen. Kun metsä ei enää liitykään omissa kokemuksissa tukinuittoon, karjan laiduntamiseen tai muuhun arkiaskareeseen, muiden luomat mielikuvat korvaavat omat muistot metsästä. Näin muodostuu vähitellen tilanne, jossa oman suvun perinteinen metsäkuvasto, reaalinen metsä ja omat tämän hetken metsämielikuvat loittonevat toisistaan.

Itse huomaan tämän katkoksen siinä, että metsä vaikuttaa olevan monelle tämän päivän kaupunkilaiselle enimmäkseen pelottava paikka. Kun metsän laidalla sijaitsevaan kokouskeskukseemme saapuu uusi ryhmä kaupungista, joku uusista vieraista kysyy pian, tarvitseeko pelätä karhun tai suden tulevan lähimetsässä vastaan. On kuin olisimme sukeltaneet suoraan Grimmin satujen maisemiin, kun ihminen epäilee ensi kosketuksensa lähimetsään pitävän sisällään kohtaamisen petoeläimen kanssa. Uskon nykyihmisen vieraantuvan luonnosta siksi, ettei hän muista eikä tiedä, miten arkipäiväistä metsässä oleminen joskus oli. Eikä tarjolla ole omia uusia metsätarinoita korvaamaan tuota tyhjiötä. Siksi emme tiedä, mitä metsissä oikeasti tapahtuu. Jäljelle jäävät pelot.

Miten tämä liittyy sinuun ja metsiin? Se, millaisissa luonto- ja metsäpaikoissa oleilet – tai oleiletko laisinkaan – vaikuttaa siihen, millainen metsän tilakäsite sinulle muodostuu. Kaikki tämä muovaa sitä, miten koet erilaisia asioita. Metsä-tilan mielessäsi voivat täyttää myös muiden luomat pelot, halut ja kuvitelmat metsästä, mutta vain sinä voit kokea yksilöllisesti, millainen mikin paikka metsässä sinulle on. Mitä enemmän olet ihan oikeissa metsäpaikoissa, sitä lähemmäksi metsän tilakäsitteesi tulee niin sanottua todellisuutta. Jos ei koskaan oleile metsissä, käsitys niistä voi olla hyvinkin kaukana todellisuudesta.

Siksi metsissä ulkoilu ja ajan viettäminen ei ole koskaan “vain metsässä ulkoilua” ja “ajan viettämistä”. Se on yhtaikaa suomalaisten metsäsuhteen tulevaisuuden rakentamista ja vaikuttaa jopa metsiemme säilymiseen tuleville seuraaville sukupolville. Vieraannummeko metsistä, alammeko pelätä niitä, tuleeko niistä meille yhdentekeviä? Hakataanko kaikki metsät rahanarvoiseen hyötykäyttöön? Säilyykö metsä itseisarvoisesti tärkeänä vai muuttuko se pelkäksi välineeksi? Entä osaako tulevaisuuden suomalainen nähdä metsät myös kansansa mytologisena kotina?

(Mia Jokiniva, Metsäjooga 2018)

LUE LISÄÄ pian ilmestyvästä blogin kakkososasta tai Metsäjooga-kirjasta, jonka voit tilata vaikkapa täältä

Mia Jokiniva