Anna äänesi kuulua

Usein joogaa opettaessa on harmittanut se, että suomalaisilla on ihan poikkeuksellisen kova itsekritiikki oman äänen käyttämisen suhteen. Mantraamiset ja ihan pelkät ommaamisetkin jäävät joogatunneilla kokematta, koska joku nillittävä musiikinopettaja tai urpo rock-poliisi kaveripiiristä on antanut joskus aiemmin tarpeeksi selvästi ymmärtää, että jos ei mene ihan nuotilleen tai ole siunattu lauluäänellä, niin unohda koko homma. Sitten ne äänet tärisevät, haparoivat ujoina ympäriinsä, vaimenevat ja lopulta nielaistaan vielä aikuisenakin mantran kohdalla “vääränlaisina”.

Uskallan sanoa, että toisen äänen latistaminen tai musikaalisuuden kyseenalaistaminen laulukyvyn perusteella on lähes typerintä, mitä ihminen voi toiselle 'hei läpällä vaan' tehdä. Tämä myös siksi, että jokaisen ihmisen oma ääni (ja lauluääni) on pyhempi, voimakkaampi ja aina paljon monialaisempi asia kuin se, kulkeeko äänen sävel toivotusti nuotilleen. Olen nähnyt niin monta kertaa vierestä, että kun ihminen alkaa löytää vähitellen mantratessa rohkeutta omaan fyysiseen ääneensä, aiheuttaa se oikeastaan aina toisen, samanaikaisen rinnakkaisen prosessin, jossa hän löytää elämässään muutakin tärkeää itsestään, tahdostaan, haluistaan - omasta äänestään ja onnestaan tässä maailmassa.

Vaikka perinteinen mantraaminenkin on usein tosi nippelinveivaamista; kaikki tavut, niiden kestot, sävelet ja jokaisen kirjaimen ääntäminen on ennalta määrätty, on se silti tapa käyttää ääntä, joka on useimmille todella voimaannuttava - ei koskaan nöyryyttävä tai häpeää lisäävä. Mantratessa toistoja tulee valtava määrä, samaa lausetta voidaan opetella satojakin kertoja, ja kun mantrat ovat pitkiä, keskittyminen ja muisti ovat poikkeuksellisen pitkään 100% käytössä koko ajan, niin sitä alkaa vähitellen luottaa paitsi ihmeellisen paljon muistavaan mieleensä, myös tuohon konkreettiseen ja symboliseen omaan ääneensä..

Tämän koko postauksen pointti on se, että en minäkään ole osannut k-o-s-k-a-a-n laulaa (ainakaan musiikinopettajien mielestä), mutta tässä minäkin vaan chanttailen menemään täysin rinnoin. Olen oppinut haistattamaan sopivan pitkät häpeilylle ja epävarmuuden tunteelle samalla, kun olen löytänyt yhtä rytmiä mantraamisen kanssa monella muullakin tapaa oman ääneni joogamatolla ja sen ulkopuolella.

PS. Jännintä on muuten se, miten ihmeellisesti mantrat alkavat jossain vaiheessa 'laulaa sinua'. Tässäkin videossa näkyy, miten saan ihan totaalisen black-outin yhdessä kohtaa. En tiedä yhtään, mikä sävel, tavu, lause tai äänne pitäisi tulla ulos suusta. Sitten, yhtäkkiä mantra alkaa flowata taas. En ymmärrä, miten se tapahtuu.

Samoin lopussa, kun ajattelen nanosekunnin, että 'jes, saan tämän loppuun', sekoan heti ja laulan väärinpäin yhden lainin. Se on hassua ja yhtäaikaa aivan hurjan koukuttavaa, tämä sanskritinkielinen sudoku.

Kokeilkaa ihmiset vaikka vain ommata 1 minuutin verran joka päivä - lopputulos tuntuu varmasti rohkaistuneena olona ja vähän kohenneena itsevarmuutena jo parin viikon kuluessa. Ja vaikuttaapa mantra samoin kuin laulukin harmonisoivasti myös vagus-hermon toimintaan.

#joogaopettajat #jatkokoulutus #350h #mantrahommia