Villi nainen, metsity!

ARKKITYYPPIEN UNIVERSAALI KIELI

1900-luvun alun Sveitsissä eräs psyyken tutkimukselle elämänsä omistanut mies kirjoitti aikalaisilleen näin: ”Ihmisen kaiken aikaa voimistuva usko rationaalis-tieteelliseen maailman selittämiseen ei ole lopultakaan hänelle hyväksi. Mitä korostuneemmin ihminen takertuu analyyttisyyteensä, sitä enemmän hän vieraantuu itsensä alitajuisista ja tiedostamattomista puolista.”  Kyseisen miehen mukaan tällainen tasapainon menettäminen tietoisen ja tiedostamattoman välillä johtaa väistämättä itsetuntemuksen kapenemiseen, ahdistukseen ja jopa mielenterveyden järkkymiseen. Tämä oppinut, nimeltään Carl Gustav Jung, ei varmasti arvannut, miten paljon hänen teoriaansa arvostettaisiin mielenterveystyön alalla vielä satakunta vuotta myöhemmin – ja miten sitä sovellettaisiin lopulta jopa suomalaiseen metsäjoogaan!

Jungilaisessa ajattelussa arkkityypit ovat ihmisen piilotajunnassa vaikuttavia hahmoja tai teemoja, jotka saavat ihmisen käyttäytymään tietyllä tavalla. Teorian mukaan jokaisella on psyykessään omanlaisensa arkkityyppikoostumus.  Arkkityypit ovat kuin esikuvia, joiden mallia ihmiset tiedostamattaan kopioivat. Kehityshistoriamme lukuisat, itseään arjessa toistavat tarinat ovat Jungin mukaan arkkityyppien ilmentymiä. Teoria perustuu havaintoon siitä, että ihmisellä on taipumus vetää puoleensa sellaisia ihmisiä, tapahtumia ja kohtaloita, joita hänessä dominoivan arkkityypin tarinaan kuuluu.  

Arkkityypit sijaitsevat Jungin mukaan yksilön oman psyyken lisäksi niin sanotussa ”kollektiivisessa piilotajunnassa”. Ne nousevat esiin esimerkiksi unissa, uskonnoissa ja myyteissä ja vaikuttavat sitä kautta eri tavoin yksilöiden minuuden rakentumiseen melko universaalisti. Kaikkialla maailmassa kerrotaan samantyylisiä tarinoita miehekkyydestä, naiseudesta, sankareista, uhrautujista, yksinäisistä susista, selviytyjistä, huolenpitäjistä ja väliinputoajista ja niin edelleen. Jungin mukaan arkkityypin olemus ei ole useinkaan näkyvä tai edes rationaalisesti käsiteltävissä. 

Jungin jälkeen useat teoreetikot ovat esittäneet omat arkkityyppien hahmottelunsa. Terapeutit käyttävät arkkityyppejä työkaluinaan, itsetuntemuksen lisäämiseen pyrkivät kasvuryhmät polttoaineenaan. Arkkityyppejä on Jungin jälkeen keksitty – tai löydetty – valtavasti lisää. Arkikäytössäkin kuulee välillä viittauksen arkkityyppiseen hahmoon kuten Ankaraan isään, Uhrautuvaan äitiin, Soturiin, Tietäjään tai Narriin. Elokuvat, sadut ja rikossarjat ovat arkkityyppejä pullollaan.

Arkkityyppeihin liitetään yleisesti sellainen ajatus, että myyttisten tarinoiden ”toteutuminen” oman elämän tilanteissa voi selittää monta sisäistä ristiriitaa. Arkkityyppien tunteminen voi myös opastaa kohtaamisiin muiden ihmisten kanssa. Kutsun Metsäjooga-kirjassa ihmisen tutustumaan Kalevalan, suomalaisten muinaisten tarinoiden, tantran ja hinduismin arkkityyppeihin. Niitä voi käyttää paitsi metsäjoogan mielenkiintoisina mausteina, myös itsetutkisteluun ja oman suomalaisen joogaidentiteettinsä rakentamiseenkin.

SIVISTYNYT VILLI-IHMINEN

Clarissa Pinkola Estés on amerikkalainen kirjailija ja jungilainen psykoanalyytikko, joka on erityisen tunnettu naiseuden arkkityyppejä käsittelevästä teoksestaan Naiset, jotka kulkevat susien kanssa. Kirja syväluotaa, kuinka ihminen on työntänyt villin luonnon etäälle omasta elinpiiristään. Estésin mukaan ihminen vierastaa ja pelkää kesytöntä – nykyisin myös omassa luonnossaan. Estés kirjoittaa, kuinka etenkin modernin naisen ja suden kohtalot ovat tämän päivän maailmassa monin tavoin rinnasteiset. Vastaanotollaan Estés on huomannut naisten kärsivän siitä, että heidän villin naisen (wild woman) arkkityyppinsä on tukahtunut – tai tukahdutettu. Se on työnnetty marginaaliin ja jopa kielletty osana naiseutta, koska villi nainen on nyky-yhteiskunnan sovinnaisuuden muottiin liian vapaa, liian arvaamaton, liian omaehtoinen ja siksi liian pelottava. Aivan kuten susikin.

Kirjassaan Estés sukeltaa unien, alitajunnan, myyttien, tarinoiden ja satujen maailmaan auttaakseen naisia pääsemään taas tasapainoon. Estésille tämä tasapaino syntyy tilassa, jossa naisella on lupa elää myös intuitiivisten, luovien ja feminiinistä elinvoimaa joskus raaoilla ja kesyttömilläkin tavoilla tihkuvien puoliensa kanssa. Siinä maailmassa on tilaa kaikenlaiselle naiseudelle: itseään muilla tavoin kuin sovinnaisesti kiltin runotytön tai uutteran kotiäidin roolissa ilmaiseva nainen ei ole ”vaikea ämmä”, ”noita-akka”, ”kauhee kotka”, ”itsekäs sinkku”, ”huono äiti”, ”kukkahattutäti” tai ”rekkalesbo”, vaikka rajoittuneen naiskuvan sisäistäneet yrittävätkin joskus naisia tällaisiksi leimata. 

Villi nainen elää omannäköistään elämää, ei pelkää kuunnella sisäisiä tarpeitaan ja kaihtaa siksi ulkopuolelta ojennettuja naiseuden ihanteita ainoina totuuksina. Elämän ennakoimattomuus tai arjen näennäinen kaaos eivät järisytä villin naisen maailmaa, sillä hän osaa seurata vaistojaan ja mukautua elämän virtaan sen sijaan, että takertuisi hallinnan tarpeeseen ja pakotettuun järjestykseen. Villin naisen arkkityyppi elää etenkin niissä naishahmoissa, joita yhteiskunta ei helposti hyväksyisi nykyisen kesytetyn ja hillityn – yleisesti hyväksytyn – naiseuden ilmaisukanaviksi. 

Ajattelen, että tässä ajassa villin naisen arkkityyppi painetaan pois päivätietoisuudesta, kun nainen yrittää ahtaa itsensä eteerisen, hempeän, kiltin, hajuttoman, mauttoman ja kaikkia miellyttävän naisolennon rooliin. Tai kun nainen kokee riittämättömyyttä ja masentuu arjen vaatimuksien edessä. Tai kun hän muokkaa itsensä median inspiroimana epärealistisen pienipeppuiseksi ja isorintaiseksi tai ottaa sosiaalista mediaa varten sata kännykkäkuvaa eri suodattimin, jotta näyttäisi muiden silmissä tarpeeksi nätiltä. Villeys on kadonnut, kun nainen ei arvosta omaa luontaista naiseuttaan vaan haluaa olla täydellisellä hammasrivillä hymyilevä muovinainen, barbie. Jotakin villeydestä on menetetty myös, kun nainenkokee kisaavansa elintilasta muiden naisten kanssa sen sijaan että tekisi yhteistyötä heidän kanssaan. Kun naiseudesta tukahtuu villeys, arjesta katoavat intuitiivisen elämisen kyky, luovuus, rohkeus ja luonnon rytmien voimasta eläminen. Susi ja villi nainen ovat tänä päivänä samalla tapaa uhanalaiset.

Sudesta ei tule koskaan onnellista kotikoiraa. Myös villi nainen tietää, että jos hän tyytyy vain yhteiskunnan tarjoamaan kesyn naisen rooliin, jotakin jää puuttumaan. Villin naisen arkkityyppi voi näkyä naisen omaehtoisesti valitsemana elämäntyylinä tai vain hetkittäisinä välähdyksinä, joissa nainen päättää tehdä toisin kuin perinteinen naiskuva olettaisi. Arkkityyppi voi ilmetä piupaut nukeille antavina ja puihin kiipeilevinä poikatyttöinä, huuteleville pojille samalla mitalla takaisin antavina teineinä, lastaan raivokkaasti puolustavina ”leijonaäiteinä”, perhe-elämän sijaan modernin nomadielämän valitsevina reppureissaajina, ammatillisesti oman tiensä raivaavina ja lasikatot rikkovina fridakahloina ja eri tavoin omistaan ja muiden oikeuksista taistelevina ihmisoikeusaktivisteina ja feministeinä. 

Suomalaisia villejä naisia ovat ehdottomasti esimerkiksi Setan puheenjohtajana ja ensimmäisenä naispresidenttinämme toiminut Tarja Halonen, puhuttelevista kuvareportaaseistaan ja vähemmistöjen puolustamisesta tunnettu, useasti palkittu valokuvaaja Meeri Koutaniemi, Idols-ohjelmasta ponnistanut ja musiikkiteollisuuden muoteista huolimatta oman musiikki- ja pukeutumistyylinsä pitänyt muusikko Anna Puu sekä pienestä saakka poikkeuksellisia valintoja intohimonsa eteen tehnyt, lumilautailun maailmanmestari ja olympiamitalisti Enni Rukajärvi.

Villeys elää naisessa myös hetkenä, jona hän uskaltaa luottaa minuutensa intuitiivisiin puoliin, esimerkiksi kun hänessä herää piilotajunnan maailmasta ammentavan näkijän, parantajan tai henkisen johtajan ominaisuuksia. Nämä ovat olleet varhaishistorian kulttuureissa arvostettuja rooleja, jotka keskiajalta alkaen (monoteististen uskontojen vahvalla myötävaikutuksella) alkoivat kuitenkin muuttua ”vääränlaisten” naisten piirteiksi ja kuljettaa naisia korkean aseman sijaan pikemminkin kohti noitarovioita. Nykyään samanlainen vaistonvaraisuus tuomitaan huuhaaksi ja humpuukiksi eli järkeen nojaavan tieteen rinnalla arvottomaksi ja jopa naurettavaksi käytökseksi – minkä takia moni on oppinut tukahduttamaan nuo puolet itsessään.

Tämän päivän villi nainen kuitenkin tietää, että edellä mainittujen arkkityyppien aktivoitumisessa on aina kyse syvimpään, jopa sanoittamattomaan elämänvoimaan kytkeytymisestä. Villi nainen luottaa intuitioonsa rohkeasti eikä suostu pitämään sitä vähäarvoisempana kuin yliopistokoulutustaan. Hän tietää, että rationaalisuus ilmentää vain puolta siitä luonnosta, joka väreilee potentiaalina hänen sisällään. Kun nainen sitten päästää irti jatkuvasta kontrolloinnista, etsiytyy ympärillään liikkuvan elämänvoiman kannateltavaksi ja alkaa meloa myötävirtaan, hän on sovussa villin kanssa itsessään. Myös meditaatiossa sisäiseen itseensä yhteyttä etsivä urbaani metsäyogini tai marjaretkellä luonnon kanssa yhdeksi sulautuva maatalon emäntä harjoittavat hekin konkreettisella tasolla ja kevyellä kaliiberilla villiä naiseuttaan. “

LUE LISÄÄ VILLISTÄ MIEHESTÄ kirjastani Metsäjooga (Gummerus 2018). Voit hankkia kirjan helposti kotiovellesi Adlibriksestä tästä.

“Sudesta ei tule koskaan onnellista kotikoiraa. Myös villi nainen tietää, että jos hän tyytyy vain yhteiskunnan tarjoamaan kesyn naisen rooliin, jotakin jää puuttumaan.”