Kun keho muistaa - trauma ja jooga
"Yogabliss" ja kantapään ihon liikutus taaksepäin saattavatkin olla yleisiä puheenaiheita joogatunnilla, mutta harvemmin joogaharjoittelussa kuulee kenenkään puhuvan traumasta.
Tämä on sikäli harmi, että joogan on muiden somaattisten lajien ja kehoterapioiden ohella todettu (niin tutkimuksen kuin kliinisen potilastyönkin parissa) auttavan useimpia traumapotilaita valtavasti.
En ole yksiselitteisesti sitä mieltä, että juuri tämän alle linkatun Yoga Journalin artikkelin asanat olisivat parhaita työkaluja traumanhoitoon (linkki on enemmänkin keskustelun herättämiseksi) mutta se traumasta tiedetään, että traumakokemus sijaitsee hyvin usein siellä, minne sanat eivät ulotu. Taustalla voi olla hyväksikäyttöä, raiskaus, vakava kiusaaminen, sotakokemuksia, voimakkaita menneisyyttä leimanneita väkivalta- tai pelkotiloja, mutta myös muita syitä.
Traumapotilaan arjessa episodinen ja kronologinen muisti väistyvät usein fragmentaaristen mielikuvien, kehollisten jännitystilojen, torjuttujen tuntemuksien ja eletyn kauhun tieltä. Mutta keho muistaa tapahtuneen miltei poikkeuksetta silloinkin, kun mieli ei sitä tee. Traumapotilaiden keholliset oireet ja sairauslistat ovat usein vaikuttavan pitkiä - ja niitä hoidetaan enimmäkseen lääkkeellisesti ja puheterapian kautta. Postraumaattinen stressireaktio on usein pysyvä olotila, ja rentoutumisesta kertova sykevälivaihtelu olematon.
Kaikki traumapotilaat eivät välttämättä ikinä kykene eheyttämään traumaansa kokonaiseksi muistinvaraiseksi kokemukseksi, mutta moni voi oppia hyvän psykoterapian ja kehoterapioiden (myös joogaterapian) avulla piirtämään uudelleen oman kehonsa ja mielensä rajat.
Silloin käytetään ns. bottom-up-metodia, jolla kytkeydytään monimutkaisen keho-aivot-feedbackjärjestelmän kautta uudelleen turvantunteeseen tässä päivässä ja autetaan keho-mieltä poimimaan itse itsensä takaisin traumamuistin piiristä tähän hetkeen - ja suojassa olon tuntemukseen.
Traumapotilas elää erittäin usein tilassa, jossa mieli ei kykene tulkitsemaan vuosikymmentenkään takaista tapahtumaa menneisyydeksi, vaan aivot-keho-mieli jatkaa reagoimistaan pienimpiinkin tapahtumista muistuttaviin triggereihin kuten alkuperäisessä, äärimmäisen stressin tilassa tapahtui. Trauman kanssa elävä on siis jatkuvasti tilassa, missä katastrofin potentiaalisesti aiheuttavia seikkoja skannataan ympäristöstä - ja kehollinen ja mielensisäinen hallitsematon ahdistus voi laueta uudestaan miltei mistä vain ärsykkeestä ja suunnasta; väärästä kumppanin ilmeestä, yllättävästä äänestä, aukijäävästä keskustelusta, tai muista henkilökohtaisista traumatriggereistä. Keho säilöö nämä asiat itseensä, eikä pelkällä puheeseen perustuvalla terapialla ja lääkityksellä tosiaan ole saatu ihmeellisen hyviä tuloksia trauman hoidossa.
Aivan must-kirja jok’ikiselle joogaopettajalle, luokanopettajalle, sosiaalityötä tekevälle tai oikeastaan ihan kenelle vaan ihmiselle, joka haluaa oppia ymmärtämään kanssaihmisten poikkeuksellista reagointia erilaisissa arjen tilanteissa on tramatyön todellisen pioneerin, Bessel van der Kolkin kirja : The Body Keeps the Score: Mind, Brain and Body in the Transformation of Trauma / Bessel van der Kolk.
Lue, et kadu.
PS. Tämä artikkeli EI siis ole kovin laadukas traumapotilaiden liikepankki sellaisenaan, mutta antaa ehkä hyvän alustan keskustelun aloittamiselle?