Intian päiväkirjamerkintöjä...

Ihmeellinen mies. Sellainen, ihan kaikilla mittapuilla mitaten, oli Jiddu Krishnamurti. 

Tuo yksi kaikkien aikojen erityisimmistä filosofeista ja henkisistä opettajista eli muiden ihmeteltäväksi sanalla sanoen hämmästyttävän elämän. Hän teki sen opettajana, joka käänsi selkänsä traditioille, koulukunnille ja teorioille. Kanssakulkijana, joka kieltäytyi johtajuudesta ja guruudesta, suostui korkeintaan kävelemään rinnalla. Ihmisenä, joka määritteli elämäntyöllään “totuuden etsinnän” aivan uudelleen.

Mun aiempi fanitus on vaihtunut nyt puhtaaksi onneksi siitä, että K. puhui ja kirjoitti niin paljon, ja että kaikki tuo löytyy juuri tänään tästä yhdestä kirjastosta. Olen tuntenut niin suurta iloa saadessani oleskella päivittäin talossa, joka oli yli 50 vuotta Krishnamurtin koti ja Intian luentojen pääpaikka.

Tulen tänne joka päivä. Lueskelen ja meditoin yksinäni pienessä salissa, jossa tuhannet ja taas tuhannet ihmiset tulivat vuosikymmenten ajan liikutetuiksi niin monin tavoin. Siinä huoneessa on yhä jännä henki, ihan kuin sinne astuessaan siirtyisi tuosta vaan keskelle unta, tai käden eteenpäin ojentaessaan upottaisi sen johonkin paksuun essenssiin. Tyhjiä seiniähän ne ovat, kyllä mä sen ymmärrän, mutta silti.

Kapuan portaita kirjastoon, jossa on viisautta universumillinen ja minä sinapinsiemen (lootuksensiemen) siinä. Aloitan joka kerta aivan liian monta kirjaa ja luen niitä hyppelehtien ja vuorotellen turhassa yrityksessä ahmia liian lyhyessä ajassa sisääni enemmän tietoa kuin sanojen avulla mitenkään voisi. Kun käännän taas sivua, huomaan K:n kirjoittavan, ettei saa unohtaa, että sanat ovat aina vajavasia, kykenevät ainoastaan kömpelösti viittaamaan johonkin. Että eipä takerruta toissijaiseen. Etsitään totuus muualta.

Suljen kirjat ja harhailen talon läpi. Liu’utan kättä portaiden kaiteella ja mietin kertoja, jotka K. kiipesi ylös parvekkeelle puhumaan. Pohdin, miten kukaan voi jaksaa sellaista määrää puheita, jatkuvaa matkustusta ja maailman kiertämistä, tauotonta opettamista, kirjojen kirjoittamista, niin armotonta itsensä likoon laittamista vuosikymmeniä yksin toisensa perään nääntymättä, kerta kaikkiaan kuolematta väsymykseen.

Mietin myös, millaista oli olla maailmojen välissä niin monella tapaa. 

Idän ja lännen. Maallisen ja ikuisen (sanotaan siis jumalallisen - ilman että monikaan ymmärsi mitä se tarkoitti, kun uskontoa tai Jumalaa ei ainakaan). Menneen ajan ja “tulevaisuuden ihmisen” välissä. Sinut uudeksi messiaaksi kohottaneiden ja sinun Itsesi välissä. Vanhan koulujärjestelmän indoktrinaation ja sen, mitä sinä pidit opettamisen ydintehtävänä. Opetuksien syvyyden ja sen välissä, mitä muut niistä käsittivät. Muiden odotuksien ja omien tarpeidesi välissä. (Oliko niitä?) Mietin turhautumista, täyttymystä, pelkoja ja toiveta. MIkä sinua ajoi ja oli ajamatta eteenpäin. Ketä rakastit, kuka rakasti sinua… keneltä sinä kysyit neuvoa, tarvitsitko, kuinka yksin olit sen kaiken keskellä, olitko?

Kävelen puutarhaan ja istun penkille, jonka uskon olleen meditointipaikkasi. Kuvittelen puun takanani vähintäänkin bodhi-puuksi ja odotan ehdottomalla vakaudella minimissään valaistumisen saapuvan ja kultaisen valon laskeutuvan taivaasta päähäni N-Y-Y-Y-Y-Y-T. 

No eihän se laskeudu. (Ja voi, miten onnekas olen juuri siksi!)

Kaivan taas kirjan esiin ja kääntelen sivuja. Palaan uudestaan kuuluisaan puheeseesi, jolla annoit (puolta maailmaa shokeeraten) teosofien johtajuuden yllättäen pois elokuussa 1929, melkein tasan 90 vuotta sitten. Se puhe saa minut aina haluun sulkea silmät ja meditoida, sekä yhtä suurella inspiraatiolla se saa minut haluamaan avata ne, ja olla taas osa maailmaa, tehdä työtäni ja jatkaa oman totuuteni etsimistä. Monia kunnioittaen ja ihaillen, ketään liian syvään kumartamatta.

“I maintain that Truth is a pathless land, so you can not approach it by any path, by any religion, by any sect. 

That is my point of view and I adhere to that absolutely and unconditionally. A belief is purely individual matter and you cannot an must not organise it. If you do, it becomes dead.

That is what everyone throughout the world is trying to do: Truth is narrowed down and made a plaything for those who are weak, or momentarily discontented. If an organisation be created for this purpose, it becomes a crutch, a bondage, and must cripple the individual, and prevent him from growing, from establishing his uniqueness (on his way to absolute). This is why I don’t want to belong to any spiritual organisation, please understand this…

I do not want followers, and I mean this. The moment you follow someone you cease to follow Truth. I desire to set man free from all cages, all fears, not establish new philosophies or theories.” 

#krishnamurti #noguruwisdom #dontfollow #stepinside #freedOM #pilgrimaging #inindia