Just you wait

Olet ehkä nähnyt viime päivinä sosiaalisessa mediassa kuvan, jossa vaalea nainen seisoo uhmakkaasti valan ääressä, käsi pystyssä abhaya-mudrassa. Kun asiaa tarkastelee lähemmin ja avaa pari videolinkkiä aiheesta, huomaa nopeasti, ettei hän ole uhmakas alkuunkaan. Hän pidättelee itkua ja sanoo olevansa kauhuissaan siinä seisoessaan.

Nainen on Kalifornian Palo Alton yliopiston psykologian professori ja Stanfordin yliopiston tutkija Christine B. Ford, ja hänet on kutsuttu todistamaan senaatin oikeusvaliokunnan eteen. Dr. Ford on uskaltautunut avaamaan suunsa vuosikymmenten vaikenemisen jälkeen siitä, miten presidentti Donald Trumpin korkeimman oikeuden tuomariksi nyt ajama Brett Kavanaugh on yrittänyt raiskata hänet opiskeluvuosina. Lisää aiheesta suomeksi mm. IS:n sivuilla ja HS:n jutussa . Christine Ford on yksi viidestä naisesta, jotka ovat lyhyen ajan sisään tulleet vaikenemisen kaapista ulos ja syyttäneet Kavanaughia seksuaalisesta häirinnästä.

Merkittävää siitä, mitä tapahtui 36 vuotta sitten lukiobileissä, tekee muutama seikka. Ensinnäkin, raiskausyritys on aina väkivaltaa, ja sellainen jättää jäljet. Esimerkiksi C. B. Ford on todistettavasti käsitellyt vielä viime vuosina aihetta sivujuonteena terapiassaan (kts. artikkelit). Toisekseen, korkeimman oikeuden tuomari käyttää merkittävän suurta valtaa USAssa. Virka on elinikäinen. Häiriintyneen eettisen ja moraalisen koodiston omaavan ihmisen lienee vaikeaa toimia viran vaatimalla kyvykkyydellä tuossa asemassa. (Kavanaugh sinällään edustaa hyvin konservatiivista linjaa, joka asettuisi korkeimman oikeuden yhdeksän jäsenen joukossa kallistamaan liberaali–konservatiivi-vaakaa todennäköisimmin suuntaan, joka rajoittaisi aborttioikeutta ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja helpottaisi kriteerejä kuolemanrangaistuksen määräämiseen. Tämän on väitetty olevan yksi syy siihen, että liberaalit piirit tehtailevat nyt salaliittomaisesti “vääriä valoja” Kavanaughn pään menoksi.)

Kuitenkaan, Yhdysvaltojen sisäpolitiikka ei ole minulle, helsinkiläisnaiselle, se merkittävin seikka keissi Dr. Fordissa. Merkittävämpää on se, millainen vastaanotto Dr. Fordin todistuksella oli. Kavanaugh kiisti sen sisällön täysin, ja tämä tuntuu olevan kategorisesti puolustuksen strategia kaikkeen aiheeseen liittyvään jatkossakin. Häkellyttävää on myös se, kuinka sosiaalisessa mediassa alkoi miltei välittömästi kiertää postauksia siitä, että “jos tuo kerran oli totta, miksi Christine B. Ford ei ilmoittanut siitä poliisille, kun se tapahtui…”. Kuten niin satoja tuhansia kertoja maailmanhistoriassa aiemminkin, nainen muuttuu juonittelevaksi valehtelijaksi, kivitettäväksi, kun hän uskaltaa kertoa nöyryytyksensä, häpeänsä, fyysisen tuskansa ja kadotetun turvantunteensa julkisesti.

Somessa alkoi kiertää pian vastineeksi hashtag #whyididntreport. Eräs yhdysvaltalainen ystäväni kirjoitti sen imussa omalle wallilleen alla olevan. Jaan tuon tekstin hänen luvallaan:

#whyididntreport

“The first time: I didn't report because I had been harboring a crush up until that night.

I didn't report because I had willingly opened the door to my hotel room so he could step inside while I grabbed my purse.

I didn't report because I had a boyfriend that I was afraid would leave me because of it. I didn't report because I convinced myself it was my fault.

*****

The second time: I didn't report because I was the only woman among about thirty men on an overnight trip for recent college grads interested in joining the Navy. I was in an unfamiliar city with a bunch of men I didn't know. Who was going to believe me?

I didn't report because I was in the hotel gym at 10pm when it happened. Shouldn't I have been smart enough not to leave my room after dark?

*****

The third time: I didn't report because I had no idea who he was. I was grabbed and shoved into my car by a stranger at a gas station. When I finally managed to get away from him, I slammed his hand in the car door and drove off. It was the middle of the day at a busy gas station. No one tried to help.

Shall I go on?”

Minua kylmäsi vielä tuntien päästä luettuani nuo ystäväni sanat. Kylmää ei helpottanut se, että alle kertyi nopeasti monenkymmenen kommentin viestiketju samanlaisista tarinoista. Vaikka minulla ei ole omaa tällaista tarinaa, aivan kaikki minussa huutaa suureen ääneen, kun mietin kaikkia naisia, jotka ovat joutuneet valita vaikenemisen selviytyäkseen kehonsa, mielensä, turvantunteensa ja koko itsemääräämisoikeutensa riistämisestä. Halusin jakaa aiheesta jotakin jo tänään, koska hiljaa jääminen vain tuntui aivan väärältä.

Mietin tänään myös viime vappua, jolloin puhuin erään miespuolisen ystäväni kanssa (Anja Kaurasen lanseeraamasta) aiheesta Pelon maantiede. Koitin selittää kaverilleni sitä, jonka vaikutuspiiriin suurin osa naisista kasvaa, ihan vain pelkän sukupuolensa tähden (vaikka kapinoisikin vastaan, kuten olen itse tehnyt). Sitä kuitenkin, tarpeeksi monta tarinaa kuultuaan vähä vähältä oppii “olemaan fiksu”. Kulkemaan olan yli vilkuillen pimeillä kotikaduilla, läpi lähipuistojen, tuttujen ja vieraiden kaupunkien, oikeastaan koko elämänsä. Miettimään oikeita kotimatkan kenkiä ja puistojen palaneita katulamppuja . Laskemaan järkeviä reittejä. Sanomaan ei tarjotuille kyydeille. Helpottumaan toisesta naisesta öisellä ratikkapysäkillä. Pitämään puhelinta kädessä taskussa. Ilkka ei ymmärtänyt lainkaan. Puisteli vain päätään.

Takaisin Case Fordiin. En osaisi sitä itse paremmin sanoittaa kuin kirjailija Marianne Williamson teki taannoisessa Instagram-päivityksessään. Kun luen sitä, tekisi mieleni nostaa omakin käteni abhaya mudraan, tuohon vuosituhansia vanhaan eleeseen, jonka yksinkertainen viesti vieressä seisovalle on; älä pelkää, tässä olet turvassa.

“Congratulations, Senators Grassley, Hatch, Graham, Cruz et al. You’ve done it now. I think you might have just elected the first woman president. A fierce, giant force just been awakened among us. And unlike Quan Yin sitting silently next to my television, we will not be silent. In the coming days and weeks and years, we will speak our truth. We will hear each other and we will believe each other. And this time, by men by by women alike, we will be heard. #justyouwait.