Selkä suoraksi, sanoi mummu!
Oi, mä olen niin onnellinen tämän väitöskirjan julkaisusta. Me ollaan Villa Mandalan joogaopettajakoulutuksissa opetettu jo vuosia (viisaiden kollegojeni Jenni Morrison-Jackin ja Hanna Mannisen kanssa), että joogi ei saavuta yksinkertaisesti minkäänlaista "selän välilevyjen suojaamista" tikkusuoraksi lannerankaa jäkittämällä asennoissa kuten
a) aurinkotervehdyksien urdhva hastasana–uttanasana-siirtymissä (lonkka ojentuu/fleksaa eli kansankielellä selkä nousee ylös tai laskee taivutukseen alas)
d) padangustasanassa, padahastasanassa, parsvottanasanassa, triangamukhaikapadassa ja monissa muissa tutuissa liikkeissä.
Päin vastoin, se on vanhaa liikkeen anatomiaa. Selkä saa ja sen pitää pyöristyä, jotta se pysyy terveenä. Välilevyt eivät erityisemmin kuormitu, jos selkä pyöristyy kehon painolla liikuttaessa. Mutta jos liikkuja totuttaa itsensä vain suoralla selällä liikkumiseen, hän saattaa hankkia itselleen ajan myötä ongelmia.
Tästä on saanut vuosien mittaan jatkuvasti vääntää kollegoiden kanssa jos jonkinlaisissa keskusteluissa, enkä enää jaksa yleensä osallistua niihin laisinkaan. Vesa Lehtolan väikkäri on pitkästä aikaa selvää ja tervetullutta sanomaa suomen kielellä aiheesta:
“Pitkään ajateltiin, että selän pyöristynyt asento istuessa tai jotakin asiaa nostaessa lisää välilevyn pullistuman riskiä. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa.” —— “Kuvauksissa saadaan melkein aina jokin löydös, ja tämä saattaa johtaa siihen, että ihminen alkaa selkäkipuja pelätessään varoa selän rasittamista ja rajoittaa liikkumistaan. Se vain pahentaa selkäongelmia.”