Meditaatiosta ja ahdistuksesta
Mun harras toive olisi, että vähitellen muutkin ihmiset kuin joogan harrastajat ymmärtäisivät, mikä voima - myös sosiaalisen muutoksen voima - jooga voisi olla. Itseäni kiinnostaa nykyään joogassa eniten se, että sen tekniikoilla (kuten meditaatiolla) on yhä sama potentiaali vastata samoihin yhteiskunnallisiin ja yksilöllisiin haasteisiin, joihin (eli ‘kärsimyksen ongelmaan’) ne syntyivät vastaamaan n. 2500 vuotta sitten.
En tiedä, sattuiko silmiinne taannoin HS:n KELA:n tutkimukseen pohjaava artikkeli, jossa kerrottiin nuorten naisten masennuksesta johtuvien sairauspäivärahapäivien määrän tuplaantuneen ja ahdistuksesta johtuvien n. viisinkertaistaneen 15 vuodessa? Ahdistuneisuuden ja masennuksen syyt ovat tietenkin monet, mutta jonkinlainen epideemisesti häiriintynyt kokemus omasta paikasta osana yhteisöä ja yhtaikaa kategorinen “obsessoituminen Itsestä” (mutta vähän väärällä tavalla) tuntuvat olevan tuon ytimessä.
En olisi yhtään hämmästynyt, jos nykyajan mielenterveysongelmat selittyisivät ainakin osin samalla, millä kärsimys on selitetty läpi joogan historian: on lopultakin melko haitallista pitää ‘minän kokemusta itsestä’ (inc. omia ajatuksiaan itsestä) totuutena itsestään. On onnellisuutta karkottavaa haluta jatkuvasti enemmän. On tasapainolle vahingollista samaistua jatkuvasti mielensä sisältöihin. Ihmismieli sille luonteenomaisen, oppositioiden kautta maailmaa hahmottavan olemuksensa tähden kun mieltää lähtökohtaisesti itsensä erilliseksi muista ihmisistä, luonnosta, eläinkunnasta ja eri ekosysteemeistä. Tuollainen maailmasta irti olemisen kokemus muuttuu lähes tulkoon aina toiminnaksi, joka generoi vain lisää kärsimystä.
Jooga on ollut aina metodi ihmisen “itsen” mutta myös ihmisen yhteisöllisen roolin ymmärtämiseen. Nyt meillä alkaa olla jättimäärä tutkimusdataakin, joka näyttää meditaation potentiaalin olla myös nykyajassa sosiaalinen liima ja mielenterveyden työkalu: se vahvistaa empatiakykyä ja muista välittämistä, voimistaa prososiaalista käytöstä sekä lievittää yksilöntason ahdistus- ja masennusoireita.
Mielenterveysongelmat ovat toki nykyään jo yhteiskunnallisiakin haasteita, eivät enää kuulu vain yksilöille.
En yritä esittää tässä ollenkaan joogaa ratkaisuksi kaikkiin maailman pulmiin vaan koitan sanoa, että me menetetään myös kansallisella tasolla paljon, jos kaiken aikaa päteviksi osoittautuviin juttuihin suhtaudutaan yhä enimmäkseen höpöhommina. Ulkomailla tilanne on jo joogan tekniikoiden vakavasti otettavuuden suhteen toinen, Suomi laahaa taas perässä.
Esim. lisää meditaatio- ja joogatutkimusta suomalaisiin yliopistoihin, lisää linkityksiä niistä käytännön terveydenhuollon puolelle. Ehkä myös alennettu verokanta meditaation ja stressinhallinnan palveluihin (nyt alennettu verokanta koskee vain ryhmäliikuntaa). Lisää tarjontaa sinne, missä tarve on suurin. Nämä voisivat olla esimerkkejä yhdenlaisista päänavauksista. Mitä sulle tulee mieleen?