Moraalifilosofiasta mielenterveysvaikutuksia?

Nyt olisi nähtävästi näyttöä semmoisestakin, että moraalisesti oikein elämisen kokemus tuottaa myös (mielen)terveysvaikutuksia. Itseäni nämä teemat pohdituttavat usein työnkin puolesta.

Usein keskusteluun nousee koulutuksissa se, ettei meidän ajasta tahdo löytyä mitään varsinaista, yhteiskunnallisia arvoja kätilöivää yhtenäismoraalia (ellei uskonnon yhä tuntuvia vaikutuksia lasketa). Moni kokee heiluvansa jossakin itse fiilispohjalta reguloidun hedonismin ja valikoivan utilitarismin välimaastossa. Subjektiivista hyvää etsiviä tekoja (tai toisille kärsimystä tuottavia tekoja) pidättävät silloin eniten varsinaisen eettisen puntaroinnin sijaan lait ja lainsäädäntö.

Lait ovatkin varmaan parasta, mitä me voidaan vahvan, yhteisöstä kumpuavan ja sen koheesiovoimana toimivan normatiivisen etiikan sijaan tarjota tässä ajassa. Mutta sillä on taakkansakin. Jos/kun “oikein tekeminen” edellyttäisi ihan muuten vaan - ilman lain painostusta - toisten ihmisten, luonnon tai eläinten hyvinvoinnin asettamista itsen edelle (tai edellyttäisi suoranaisesti toisten kärsimyksen vähentämistä, vaikka se hetkellisesti lisäisi omaa kärsimystä), sisäsyntyisen motivaation nouseminen siihen on ilmeisen harvinaisehkoa.

Mutta nyt tulee se mutta. Jännää kuitenkin on, että jos näitä asioita opiskelee ja pohtii, ja jos saa sen kautta jonkinlaisen oivalluksen siitä, miten moraalisesti hyvää voisi mitata ja toteuttaa, oma kokemukseni on, että moni saa siitä ihan hirveän paljon. Olen nähnyt niin monta kertaa, kuinka ihminen alkaa kokea eri traditioiden etiikan ja yhteiskuntafilosofioiden opintojen kautta elämässään uudenlaista välittämistä, merkityksellisyyttä ja tyytyväisyyden/onnenkin tunteita. Se mitä ilmeisimmin linkittyy myös näihin artikkelin terveysvaikutuksiin?

Ymmärrän hyvin, että uskonnon tarjoama etiikka ei puhuttele tänä päivänä kaikkia. Ehkä sen tähden juuri taolaisessa, joogisessa, buddhalaisessa ja kungfutselaisessakin filosofiassa on nykyään lännessäkin niin suuri imu? Niissä kaikissa etiikalla ja moraaliopilla on suuri painoarvo, ne on veistetty alkujaan nimenomaan hyvän ja onnellisenkin elämän malleiksi.

Ihan hyviä ajatuksenalkuja olivat nämä. Ko. tutkimuksessa kehotettiin osallistuvia miettimään omia vastauksia tällaisiin väittämiin:

- Koitan aina edistää hyvää kaikissa tilanteissa, myös vaikeissa ja haastavissa.

- Tiedän aina, mikä olisi oikea teko kulloinkin.

- Kohtelen aina kaikkia ystävyydellä/kiltteydellä.

- Kykenen luopumaan osasta onnellisuuttani nyt, suuremman tyytyväisen eteen myöhemmin.

- Käytän voimaani auttaakseni muita.

PS. On vaikeaa kirjoittaa moraalista kuulostamatta moralisoivalta. Jälkimmäinen ei ole suinkaan tämän postauksen tarkoitus vaan enemmänkin into keskustella moraalifilosofiasta, hyve- ja velvollisuusetiikasta aina kun mahdollisuus.