Sage against the machine

Tämä viikonloppu oli omistettu monessa maailmankolkassa Jeesuksen elämälle, ihmeille ja ylösnousemukselle. Vaan ei Sri Lankan saarella. Täällä juhlittiin sen sijaan täysikuuta ja Buddhaa, joka muuten toteutti aika lailla samat ihmeet kuin Jeesuskin, mutta 600 vuotta aiemmin. Ja niin tekivät myöhemmin monet muutkin; joogit, saagit, suufit, samaanit, kabbalistit, taolaiset ja useiden muiden oppijärjestelmien gurut jokainen omalla tahollaan.

Usein nämä, oman henkisen harjoittelunsa päämäärän saavuttaneet hahmot, kohotettiin jälkipolvien toimesta joko yhteisönsä jumaliksi, tai ainakin jumalankaltaiseen asemaan. Jopa niin, että vielä vuosituhansia näiden hahmojen itseoivalluksen jälkeen heidän syntymä- ja kuolinpäiviään, syntymä- ja hautapaikkojaan sekä heistä tehtyjä tarinoita, kuvia, alttaritauluja ja patsaita ylistetään. Heille pystytetään edelleen rakennuksia, ja heidän sanomastaan kirjoitettuja kirjoja pidetään pyhinä. Kuitenkin, kyseisten hahmojen varsinaisen opin (eli valaistumisen sisäistämisen ja saavuttamisen kannalta) nämä kaikki edellä mainitut omistautumisen muodot ovat melko hedelmättömiä.

Tarkoitan sitä, että ihminen paljon useammin vaikuttaa p a l v o v a n  o p e t u k s i a, niihin liittyviä kuolleita ihmisiä (ja corpusta), jotka hän uskoo oikeiksi, kuin oikeastaan todella y r i t t ä ä  e l ä ä noiden samojen oppien mukaan. Näkisin itse paljon mieluummin tällaisina päivinä (pääsiäinen, täysikuu, mikä tahansa jumalanpalvelus tai pyhä seremonia), että ihmiset juhlisivat aikoja sitten valaistuneen ihmisen sijaan sitä, että jokaisella ihmisellä, eri toten juuri tämän hetken kokijalla itsellään, on mahdollisuus samaan tietoisuudentilan muuntumiseen: itse- ja kaikkeusoivallukseen.

KUVITTELE,

millainen olisi maailma, jonka ihmiset palvoisivat ensisijaisesti tietoisuudentilaa, joka on täydellisessä tuomitsemattomuudessa ja rakkaudessa. 

He eivät palvoisi sellaisten ihmisten muistoa, jotka ovat vuosituhansia sitten saavuttaneet tuon tilan, vaan ponnistelisivat päästäkseen itse samaan. 

He kumartaisivat radikaalia hyväksymistä, ja näkisivät yhtaikaa, että toisenlaisten ajatuksien poissulkeminen tai jopa taistelu niitä vastaan eivät voi olla tekoja ihmiseltä, joka on todella ymmärtänyt näiden oppien sydämen.

Pääsiäisen päähahmo Jeesus ei siis ollut vain Jeesus. Hän oli ensisijaisesti Buddha (bodhi, valaistunut). Jeesus oli eläessään myös joogi. Ja niin ikään hän oli (kuten Siddharta Gautamana syntynyt Buddha ja monet muutkin) se potentiaali, joka on jok’ikisessä ihmisessä totuuden ymmärrykseen sellaisena kuin se todella on. Uskallan myös väittää, että tällä kaikella edellä kirjoitetulla on harvinaisen vähän tekemistä minkään uskonnon kanssa.  

Valaistumisen, eli totuuden käsittämisen kaiken muuntava tila, ei ole uskonto. Valaistumisen systematisoinnin yritys toki voi synnyttää uskontoja, mutta uskontokunnat eivät tuo valaistumista / itseoivallusta / kaikkeusoivallusta lähemmäs harjoittajaa.

Vaikka valaistuminen on siis tyystin erilainen tietoisuudentila kuin se, jossa meistä ihmisistä valtaosa viettää arkensa, se on silti jokaiselle saavutettavissa. Näin opettivat jo suuret edellä mainitut valaistuneetkin. Mutta ehdoksi annetaan lähes aina sama: väsymätön harjoittaminen. Joogassa tämä harjoittelun muoto olisi erityisesti meditaatio, mutta kyydittäjiksi tarjotaan useita muitakin työkaluja.

Joten, joogit. Eiköhän pakata pääsiäispashat pakettiin, istuta medistyynylle, käännetä katse sisään päin ja pistetä hösseliksi. Valaistuminen odottaa. 

Parahinta pääsiäistä ja päänsisäistä kaikille!