Dakini scripts -blogi syntyy
Minä tutisin kylmissä väreissä koko 15-vuotiaan olemuksestani laulun sanoihin samaistuen. Jotenkin luulin ymmärtäväni mistä Eino Leino oli kirjoittanut Elegiassa ja mitä Vesa-Matti Loiri tulkitsi parkuen. "Etsijän tielle, ei lepo lempeä luotu", yhdyin säkeeseen yhä uudelleen. Olin tuolloin erityisen otettu sanasta Etsijä. Kirjoitin sitä moneen kertaan päiväkirjaan ja se tuntui hyvältä tavalta tituleerata itseä. Nyt, reippaat 20 vuotta myöhemmin hymyilyttää, koska aivan kovin massiivisesti ei ole muuttunut mikään.
Etsin siis yhä. Mitä etsin, siitä en ole ihan varma, mutta se onkin juuri se syy. Etsin sitä näkymätöntä, sanoittamatonta, tässä tai toisella puolella olevaa, jonka olemassa- tai ei-olemassaolon saattaa aavistaa, mutta joka ei anna kääntää avainta mysteerin lukossa tuosta vain. Selitys kaikelle ja kaiken ei-selitys antaa odottaa itseään.
Myönnän, että valo ei ole tullut juuri lähemmäksi, vaikka olen viettänyt jo kaksi vuosikymmentä jumalallisen lampun etsinnässä.
Kyse ei ole koskaan ollut halusta lähentyä minkään tietyn uskonnon tai opinkappaleen kanssa, päin vastoin. Metodit, todistukset, uskonasiat ja varmat vastaukset, tieteen sisäsiittoiset verifiointi-menetelmät mukaan lukien, näyttäytyvät enemmänkin epäkiinnostavina. Kuinka korkeampaan, transendenttiseen todellisuuteen tämän kolmiulotteisen materian tuolla puolen voisi päästä käsiksi tämän saman kolmiulotteisen maailman todentamilla tekniikoilla?
Mistä savu siis nousee?
Kirjoja ja kursseja on kulunut. Eri uskontojen, filosofioiden ja korkeakulttuurien perusteokset, new age -opukset, chakra-aktivoinnit, kvanttifysiikan abc, Jung, kiinalainen astrologia, vedinen astrologia, astronomia, Ilta-Sanomien horoskoopit, egyptologia, numerologia, kristallit, tarotit, shamanismi, neuropsykologia, aivotutkimus, joogan metodologia valaistumiseen, alkuperäiskansojen henkipossessiorituaalien etnografiat ja Antiikin Kreikan arkkityyppiteoriat ovat kuluneet käsissäni. Olen koittanut jutella voimaelämilleni ja ottanut vakavasti teorian henkioppaistani.
En sano, että en olisi 38-vuotiaana skeptisempi kuin 15-vuotiaana samojen asioiden äärellä olin. Olen. Mutta yhtä aikaa se, mitä olen löytänyt, on horjuttanut aiempaa paradigmaattista uskoani ”tietämiseen” niin paljon, että ajattelen nykyään enemmän kuin koskaan niin, että kykymme havaita todellisuus/epätodellisuus ympärillämme on vain juuri sen kokoinen, mihin mielemme kykenee uskomaan.
Newtonilainen todellisuus vääntyy sellaisen kvanttiuniversumin alla, jossa hiukkanen onkin ei vain tässä, vaan myös potentiaalisesti tuolla, tuossa ja ei-missään. Mikään havaittu ei ole sen todempaa kuin jonkin muun asian ei-havaittu potentiaali.
Kun fyysikko Hugh Everett vuonna 1950-luvulla kehitti ”paralleelien universumien hypoteesinsa” (MWI) , hän monien jalanjäljissään kulkeneiden tavoin todisti, että niin kauan kuin hiukkasta ei ole havaittu, mitattu tai sen kanssa vuorovaikutettu, se on superpositiossa eli totta/olemassa kaikissa mahdollisissa tiloissaan yhtaikaa. Vasta kun hiukkanen (asia) ”nähdään”, mitataan jne. sen superpositio ratkeaa yhdeksi ainoaksi tilaksi. Silloin hiukkanen on havainnon kohteena meidän maailmamme termein ”tavallinen”. Havaitsija määrittelee siis tietämättään sen, mitä havaitaan. Este abstraktiin toteen kiinni pääsemisessä onkin mittaamisen ja havaitsemisen keinoissamme, ei siinä, että tietäisimme jo, mitä totuus olemisestamme tai ympäristöstämme tarkoittaa. Joogassa puhutaan näkijä-nähty-dilemmasta, josta kirjoitan myöhemmin enemmän.
Etsin siis yhä. Siksi joogaan, siksi kyselen, siksi kirjoitan tätä blogia.
Ehkä etsimiseni on hitaasti oivaltavan tyhmyyttä, ehkä se on intuitiivista tietoa. Tai ehkä se on uskomista Kahlil Gibranin lauseeseen, jota toistelimme opiskeluaikoina ystävieni kanssa kiihkeästi toisillemme meitä moukaroineiden rakkauksien ja sydänsurujen keskellä:
”Sinulle ei koskaan anneta kaipausta ilman, että jossakin on työkalu sen täyttämiseen.”
Tässä blogissa kuljen etsijän tietä, jolle kutsun Sinut lukijana mukaan. Täyttyypä löytämisen kaipaus tai ei, kysymyksien täyttämä horisontti on minulle kuitenkin mieluisin mahdollinen. Jos vastauksia ei löydy, ne eletään.
Mia Jokiniva